10 käskyä

Ronja lupasi että tänään minä saan kirjoittaa, vihdoin! Ronja oli pari päivää vähän pipi, äiti ja isä eivät oikein osanneet sanoa mikä hänellä oli. Ruoka ei kuitenkaan maistunut ja hän oli ihan möks möks :C Äiti syötti Ronjalle tonnikalaa ja kuivaraksuja, ja sitten hän sai vielä maitoakin. Ne olivat ainoita mitä Ronja suostui vähän maistelemaan. Ihme nirsoilua, kyllä minä olisin voinut auttaa syömisessä, mutta sain katsella vain vierestä. Minulla oli koko illan ihan tylsää kun Ronja vaan makasi eikä ollut painikaveria. Yritin saada isiä painimaan kanssani mutta hän suostui vain leikkimään uudella lelullamme. Onneksi nyt Ronja on taas oma itsensä niin ei tarvitse ihan yksin riehua!

Perjantaina me lähdettiin mummilaan katsomaan Samurai-setää ja Mosse-tätiä. Isovanhemmat olivat lähteneet Lappiin kesälomailemaan, joten me saatiin isin ja mamin kanssa vallata iiihan koko talo! Samurai oli meitä vastassa kun tulimme, mutta sitten hän lähti ulos eikä näyttäytynyt enää koko iltana, eikä vielä lauantainakaan. Mosse ei ole käynyt edes moikkaamassa meitä, hänkin on ilmeisesti retkeilemässä. Lauantaina illalla setä Samppa tuli takaisin kotiin ja sitten me vähän juostiin kilpaa (minä tietenkin voitin).

Sunnuntaina aamupäivällä isi ja äiti lähti johonkin pippaloihin. He sanoivat menevänsä pienen vauvan juhliin. En ymmärrä miksi me ei päästy mukaan, kyllähän muillakin vierailla siellä oli lapset mukana. Enkä ymmärrä miksi he ylipäätään käyvät muiden juhlissa, meitähän heidän vain pitäisi palvoa ja juhlia! Palvomisesta tulikin mieleeni, että voisin kertoa teille minun, isin ja äidin Jumalan, 10 käskyäni:

1. Minä olen ainoa Jumalanne. Teillä ei saa olla muita jumalia.

2. Olen ruuan Jumala, minulla on aina oikeus syödä ennen Ronjaa.

3. Muista aina pyhittää lepopäivä.

4. Kunnioita Milaa ja Ronjaa. Enemmän Milaa.

5. Tapa. Kaikki.

6. Älä ikinä hanki muita eläimiä, "emme halua lemmikkejä".

7. Varasta. Ainakin kaikki hyvän makuinen.

8. Älä herätä nukkuvaa Milaa.

9. Älä tavoittele isin syliä, se on minun paikkani.

10. Älä tavoittele isin puolisoa (mamia), ruokaa, tai mitään mikä hänelle kuuluu. Muuten tapan sinut.

Kun äiti ja isi tuli takaisin juhlista, me veimme heidät vähän ulkoilemaan. Isi ei käynyt tänään ollenkaan kuntosalilla niin piti hänen nyt jotakin tehdä. Niinpä vein hänet juoksemaan. Äiti ja Ronja sipsuttelivat perässä ja haistelivat kukkasia. Samurai-setä vahti meitä talon nurkalta. Hän on vähän nössykkä kun ei uskalla lähteä pihasta kovin kauas. Hyvä että minä olen niin rohkea että uskalsin viedä isin vähän pidemmälle.

Isiä ulkoiluttamassa.

Naapurin kyyläystä.

Nyt tämä tyhmä plokkeri ei suostu lataamaan videota siitä kun minä ja isi juostaan, joten saatte nähdä sen sitten myöhemmin, ehkä.

Sekoamiskohtaukset ja pahvilaatikko

Perjantaina isi ja äiti tuli kotiin valtavan pahvilaatikon kanssa. Me oltiin heti Milan kanssa ihan uuuuuuu ja komennettiin isiä ja äitiä äkkiä tyhjentämään laatikon sisältö pois. Koska sen tyhjennys kesti ikuisuuden niin piti hypätä laatikkoon jo vaikka siellä oli vähän tavaraa tiellä. Meillä ei ole ikinä ennen ollut niin suurta laatikkoa! Sen täytyi olla maailman suurin laatikko, onneksi äiti hankki sen minulle. Äiti teki meille siihen liukumäenkin yhdestä sivusta, voi kuinka hauskaa!

Laatikon uumenissa sujuikin koko ilta kivasti eikä kestänyt kauaa kun kaikki lempilelut oli saatu raahattua sisälle. Oli se kyllä rankkaa viedä niin paljon leluja laatikkoon kun Mila ei paljoa viitsinyt auttaa. Lauantainakin saimme vielä käyttää laatikkoa hyväksi aamu- ja iltasekoamisissamme. Sunnuntaina isi oli ihannn tyhmä ja rikkoi maailman suurimman laatikon palasiksi. Miksi isin piti taas olla ihan tyhmällä päällä... :'C

Voisin kertoa muutamalla sanalla meidän sekoamiskohtauksista, niin kuin äiti ja isi niitä nimittävät. Aamuisin ja iltaisin jokin tuolla pääkopassa naksahtaa ja sitten pitää juosta kuin "päätön kana" (niin kuin ihmiset sanovat). En kyllä ymmärrä miten kana voi juosta ilman päätä, mutta hyvä kai se meille kissoille on kun sen saa varmasti silloin helpommin kiinni. Kun tällainen kohtaus tulee niin olen todennut, että paras reitti mitä voi juosta on: olohuoneen ikkunalauta -> sohva -> kiipeilyteline -> eteinen -> oven raosta vessaan -> eteisen rahi -> kiipeilyteline/lattia -> sohva -> ikkunalauta. Tämä on vähän sellainen tarkkuutta vaativa rata, sillä pitää hyppiä paljon ja osua pieneen oven rakoon tarkasti (muuten voi käydä hassusti...) ja vielä juosta niin paljon kuin jaloista lähtee.

Sekoamiskohtaus kannattaa tehdä aina kun äiti ja isi heräävät aamulla ja sitten illalla jossain vaiheessa kun he ovat kotona. Välillä on vähän kurjaa kun pitää odottaa koko päivä että isi ja äiti kotiutuvat, sillä eihän kohtauksia silloin voi harjoittaa kun kukaan ei ole katsomassa. Eiväthän oikeat näyttelijätkään tykkää tyhjälle salille esiintyä. Muutama viikko sitten kun äiti ja isi oli jossain typerällä mökillä muutaman yön (isoäiti kävi antamassa meille ruokaa ja vähän kyselemässä miten me voimme), niin meidänkin piti vain nukkua ja syödä. Pääsin jopa lihomaan sillä aikaa kun ei päässyt juoksemaan! Sitten kun äiti ja isi tulivat kotiin niin pitikin näyttää tosi monta väliin jäänyttä kohtausta, se oli aika rankkaa.. Milalta loppui kunto jo paljon ennen minua, joten hän siirtyi lämmittämään isin jalkoja ja huolehtimaan että käsien mökkireissulla alentunut kuolataso palautuu normaaliksi. 

Nyt vielä muutama kuva pahvilaatikosta:

Uuuuu laatikko!

Äiti täällä on tosi kivaa!

Toimi myös hyvin nukkumapaikkana.

Äiti ja isi oli varannut saunan, joten piti lämmitellä maton alla..

Ihuna viikko!

Äiti laittoi parvekkeelle kukkia toissapäivänä ja me Milan kanssa autettiin laittamaan mullat purkkeihin. Harmi että pääsen ihailemaan niitä vain lasin takaa enkä sen tarkemmin...  Äidillä oli kauhea ongelma päättää miten järjestelisi parvekkeen uudelleen. Minä ja sisko istuttiin tiukasti ikkunan takana sisällä ja koitimme parhaamme mukaan neuvoa miten kalusteet kuuluu sijoitella. Äiti ei meinannut ensin millään uskoa minun (ainoaa ja oikeaa) mielipidettäni, mutta onneksi sain lopulta hänet tolkkuihinsa ja parvekkeesta tuli ihan kelpoisen näköinen.

Eilen toisella hovipalvelijoistamme, eli isillä, oli siivouspäivä. Hän putsasi kaikki paikat taas ihan vain siksi että meidän olisi kiva likastaa ja karvastaa uudelleen. Varsinkin sohva on tosi kiva karvastaa pyörimällä ja kierimällä siinä. Ainut asia, mikä siivoamisessa harmittaa on se, että juuri kun olen tehnyt hienon ja pehmeän karvapatjan sohvan käsinojalle niin palvelijat siivoavat sen pois. Ja taas täytyy aloittaa alusta...

Nyt Mila haluaa sanoa muutaman sanan, kaipa minun täytyy se hänelle suoda...

<3: Ronja


Minä autoin isiä siivoamisessa parhaani mukaan. Vahdin että joka paikka tulee hyvin siivottua ja pidin muuten vain seuraa. Sitten keksin jotain hauskaa: hain isin kaapista sukan ja toin sen hänelle. Ilmoitin aarteestani päästämällä pienen, suloisen purnahduksen jotta isi varmasti huomasi minut. Isi ymmärsi heti mitä halusin leikkiä! Hän piilotti sukan uudestaan, tosin hiukan huonosti kun hän vei sen samaan paikkaan mistä sen jo kerran löysin... Mutta joka tapauksessa oli kivaa löytää sukka uudelleen ja taas vein löydöksen isille näytille. Kyllä isin kanssa on ihan parasta leikkiä! 

Nyt on ollut tosi kiva viikko kun meidän ei ole tarvinnut olla paljoa yksin. Äiti on lähtenyt aamulla opiskelemaan ja isi on mennyt kuntoilemaan. Luulen muuten, että äiti opiskelee isiksi. Minä ainakin haluaisin olla ammattilais-isi jos minun tarvitsisi vaihtaa ammattia, isi on sen verran mukava! Nykyinen työni sohvan lämmittäjänä ja ruokakupin tyhjentäjänä sopii minulle kyllä niin hyvin etten taida kuitenkaan vaihtaa alaa. No, höpinät sikseen ja takaisin asiaan: Kuntoilun jälkeen isi on siis tullut takaisin ja viettänyt minun kanssa isi-tytär laatuaikaa. Kun isi lähtee töihin niin ei mene kauaakaan kun äiti tulee jo kotiin. Minä kyllä tykkäisin enemmän jos äiti olisi poissa vaikka koko päivän ja saisin olla ihan (melkein) kahdestaan isin kanssa! Nyt alkaa taas olla jo nälkä, lähdenkin tästä syömään. See ya!

‹Mila›

Muodillista

Nyt minä sitten vihdoin aloitin tämän bloggaamisen. Tämä on nykyään siis niiiin muodissa että mun oli pakko saada tällainen, koska kaikilla muillakin on. Ja lisäksi ajattelin, että kaikki haluavat kuulla minun elämästäni ja kuulumisistani, olenhan nyt kuitenkin kuninkaallinen! Koska ette tiedä minusta vielä mitään, aloitetaanpa ihan perusasioista...

Synnyin vuonna 2012 kesäkuun ensimmäisenä päivänä (ykkönen on alusta asti ollut minun numeroni). Äitini oli kovin villi eikä luottanut ihmisiin lainkaan, mutta minä olen kyllä aina pitänyt heistä. Isää en koskaan ole edes tavannut, taisi äiti erehtyä hengailemaan vääränlaisen miehen kanssa. Minut ja siskoni Mila otettiin pois äitini luota jo todella aikaisin, hän olisi kuulemma antanut huonoja vaikutteita meille. Niinpä meidät vietiin Milan ja kolmannen siskomme kanssa ihmisten kotiin, jossa kiltti täti antoi meille ruokaa ja piti meistä hyvää huolta. Siellä oli myös vanhempi kissa jonka kanssa opettelimme jalon lajimme edustamisen perusteita.

Yhtenä päivänä kaksi täysin kummallista ihmistä tulivat pällistelemään meitä. He jopa yrittivät ottaa meitä syliin ja hiplasivat koko ajan, kesken leikkien! Voitteko kuvitella kuinka törkeää! Toisella heistä oli iiiso kenkä johon Mila tykkäsi kiivetä. Itse en tuollaisesta pelleilystä niin perusta, juoksentelin mielummin edestakaisin ja yritin ottaa jotain tolkkua noista vieraista. Sitten kului jonkin aikaa ja ne samat kummajaiset tulivat takaisin. Jonkin aikaa siinä pyörittyään he laittoivat meidät valtavan suureen laatikkoon ja veivät ulkomaailmaan. Nykyisin meidän laatikkomme on muuten paljon pienempi. Mitä järkeä siinäkin nyt on mennä sitä pienentämään, vaikka Milan maha kasvaa koko ajan!?

Seuraavaksi muistankin sen, kun suuren laatikon ovi avattiin ja olimmekin aivan uudessa ja kummallisessa maailmassa! Me rupesimme heti tutkimaan paikkoja. Ensin oli vähän pelottavaa, mutta kun leikkihetki alkoi niin rupesimme viihtymään. Nuo kaksi ihmiskummajaista alkoivat vaikuttaa ihan mukavilta, he antoivat tosi hyviä namipaloja mikä kyllä nosti pisteitä. He sanoivat paikkaa kodiksi, mitä me ei heti ihan ymmärretty. Miten sen nimisiä paikkoja voi olla muka kaksi, kun se edellinenkin paikka oli nimeltään koti? Pikkuhiljaa aloimme tykätä näistä kummajaisista. Annoimme heidän jopa tulla sänkyyn nukkumaan, mikä on aika kilttiä minulta.

Nyt olemme asuneet täällä jo vajaan vuoden ja nyt paikkaa voi jo sanoa Kodiksi isolla K:lla. Olemme alkaneet sanoa kummajaisia isiksi ja äidiksi. Minä pidän enemmän äidistä, hän ymmärtää suurta egoani ja kuinka rankkaa on olla prinsessa. Isi on välillä ihan tyhmä, välillä hänkin on kyllä ihan mukava (paremman puutteessa). Mila taas on ihan isin tyttö ja hän ja äiti eivät aina tule toimeen ihan niin hyvin. Mila valittaa että äiti komentaa ihan turhista ja tyhmistä asioista. Edes kukkamultia ei kuulemma saa kuopsuttaa purkista pois! Itse en tuollaisia hommia harrastele, tassut likastuu...

Tässä vielä kuvat meistä. Katsokaa nyt kuinka kaunis olen!

Ronja

Mila