tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kyläilyä ja rallittelua

Isi kertoi eilen illalla jotain tosi ällistyttävää. Tämä oli vielä uskomattomampaa kuin se, että lehmästä tulee pienen pieni pihvi. Isi nimittäin kertoi, että lehmästä tulee myös KERMAA?! Sen jo tiesinkin, että maito tulee lehmästä, mutta että kermakin. Siis mitä??? Luulin että kerma tulee jostain pienestä, makeasta eläimestä. Niin kuin vaikka hiiren kokoisesta kermaeläimestä, mikä sitten vatkataan kermavaahdoksi.

Mamin veli, meidän kummisetämme tuli eilen vierailulle katsomaan meitä. Hän ja isi pelasivat nyrkkeilypeliä, hyi. Siinä vain mäiskitään toisia ja veri vaan roiskuu, en ymmärrä tuollaista yhtään. Oli kuitenkin kivaa kun kummisetä tuli kylään, me saimme nimittäin kaikennäköistä hyvää sen vuoksi. Ja sitten hän päätti jäädä yöksi joten saimme "nukkuma"kaverinkin! Toisin sanoen saimme näyttää yöllä ihan kaikki temput mitä osaamme tehdä. Tungimme hänen peiton alle, saalistimme hänen varpaita, käytimme häntä pomppualustana ja rallitien pätkänä, raavimme ja availimme ovia, rapistelimme kukkia, tapoimme keittiöpyyhettä ja rapistelimme kukkia. Hänellä oli varmasti tosi hauskaa kun sai osallistua meidän leikkeihin! 


Ihmettelen miksi äiti ja isi eivät tykkää meidän yöleikeistämme. Äiti on sanonut etteivät he muka saa nukuttua ja siksi meidät laitetaan yöksi makuuhuoneen ulkopuolelle. HMPH. Minusta ja Milasta olisi niiin kivaa näyttää aina öisin kaikkia kivoja temmpuja. Mila tykkäisi rapistella sängyn alla olevia muoveja ja minusta olisi kivaa kun äiti ja isi olisivat osa rallirataa. En ymmärrä miksi ihmisten pitää nukkua yöllä, ihan tyhmää. Päivät on sitä varten että silloin nukutaan! 


Sitten vielä suru-uutisia: Minun pieni pinkki palloni on hukassa :'C Tulethan pallo pian takaisin kotiin, sinua on tosi kova ikävä. En ymmärrä missä välissä pallo on päässyt karkuun, mutta niin ei olisi saanut käydä. Mami ja minä yritimme etsiä kaikkialta palloa. Minä kävin katsomassa sohvan alta ja mami etsi kaikki mahdolliset paikat läpi. Välillä leikimme pallon kanssa piilosta, mutta nyt palloa ei löydy mistään piilopaikoista. Nyt on ihan tylsää leikkiä kun ei ole palloa mitä kuskata ympäri kotia. :'C


<3: Ronja



Päiväunilla lemppariasennossa.

Iltaunilla siskon kanssa saunassa.

Pallo <3 Tule pian takaisin!





2 kommenttia:

  1. HEI Pikku Prinsessa, toivon kovasti, että pallosi löytyy. Olethan tarkistanut myös äitin ja isin tavaroiden joukosta ? josko he ovatkin tarvinneet palloasi ? Kummisetä lähettää unisia terkkuja : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei isoäiti. Toivomuksesi kuultiin, pallo löytyi illalla! En näyttänyt äidille mistä löysin sen, koska sinne voin piilottaa pallon tarvittaessa uudestaankin. Isi ja mami olivat niin tyhmiä etteivät tajunneet katsoa sieltä... ;)

      <3: Ronja

      Poista

Tästä voit lähettää meille fanipostia!