Ihan uusi vuosi ja ihan uudet kujeet

Jouluksi kutsuttu juhla on aikas kummallinen. Isi ja äiti toi puun sisälle ja laittoivat siihen jotain naruja ja palloja roikkumaan. Latvaan he laittoivat jutun, jota kutsuivat tähdeksi. Minusta se ei kyllä ollut tähteä nähnytkään. Luulin, että tähtiä ovat ne taivaalla näkyvät valot, mutta tuo tähti ei kyllä ollut lähimaillakaan sellaista. Ne pallot olivat kyllä tosi kivoja ja opimme hyvin äkkiä ottamaan ne ihan hiljaa puusta pois, niin ettei äiti ja isi kuulisi. Jostain syystä kun niitä ei kuulunut ottaa pois. Miksiköhän niiden piti siellä puussa roikkua?

Joulu me vietettiin molempien isovanhempien luona. Ensin me käytiin jouluaatoksi kutsuttuna päivänä isin vanhempien luona. Siellä oli kaksi pientä lasta, ne oli aika jänniä. Ne piti hassuja ääniä ja toinen juoksenteli edestakaisin. Toinen lapsi oli vielä niin avuton, että se vain istuskeli. Ilmeisesti sen jalat eivät toimineet vielä, tai ehkä ne oli rikki? Kuinka avutonta ja typerää.

Nuuhku nuuhku.

Kun olimme vierailleet ja herkutelleet jonkun aikaa isin vanhemmilla, niin suuntasimme Piikkiöön. Siellä Samurai-setä ja Mosse-täti taas odottelivat. Jouluna sai näköjään myös lahjoja. Ilmeisesti olimme olleet todella kilttejä kisuja. Mila sai ruokaan liittyvän lahjan, sillä hänen lempijuttunsahan on syöminen. Hän sai sellaisen laitteen josta tulee ruokaa, kun hän leikkii sillä. Onpa kekseliästä! Lelu sylkee raksuja suoraan naaman eteen kun vähän jaksaa leikkiä!

Minä sain hiiren, ihan ikioman harmaan söpöläisen. Se tuoksuu tosi hyvälle ja sillä on kiva häntä mitä voi pureskella. Sillä on jostain syystä myös lappuja pepussa, mistäköhän se johtuu? No, jokatapauksessa, niitäkin on ihan hauska pureskella. Sitten saimme vielä yhteisesti pussillisen nameja. Ne onkin supernameja, sillä emme meinaa kumpikaan pysyä villapöksyissämme kun äiti tai isi ottaa sen pussin esiin, niin hyviä ne ovat!

UUU! MATTO!

Sitten tuli uusivuosi. Se vasta olikin jännä juhla. Jossain vaiheessa illalla ikkunasta alkoi näkyä välkkyviä valoja. Ne olivat tosi kirkkaita ja niitä oli paljon eri värisiä. Välillä valoja oli kaikenvärisiä. Välillä ne oli isoja ja sitten taas pienempiä. Ne olivat tosi kauniin näköisiä ja me katselimmekin Milan kanssa ikkunan ääressä jonkin aikaa kun valot välkkyivät. Isi ja äiti kummastelivat, ettemme yhtään pelkää vaikka valot pitivät vähän paukettakin. Mutta mitäs tuollaisia nyt pelkäämään, nehän olivat vain hienon näköisiä.

Mukava nukkumapaikka.