torstai 27. kesäkuuta 2013

Ihuna viikko!

Äiti laittoi parvekkeelle kukkia toissapäivänä ja me Milan kanssa autettiin laittamaan mullat purkkeihin. Harmi että pääsen ihailemaan niitä vain lasin takaa enkä sen tarkemmin...  Äidillä oli kauhea ongelma päättää miten järjestelisi parvekkeen uudelleen. Minä ja sisko istuttiin tiukasti ikkunan takana sisällä ja koitimme parhaamme mukaan neuvoa miten kalusteet kuuluu sijoitella. Äiti ei meinannut ensin millään uskoa minun (ainoaa ja oikeaa) mielipidettäni, mutta onneksi sain lopulta hänet tolkkuihinsa ja parvekkeesta tuli ihan kelpoisen näköinen.

Eilen toisella hovipalvelijoistamme, eli isillä, oli siivouspäivä. Hän putsasi kaikki paikat taas ihan vain siksi että meidän olisi kiva likastaa ja karvastaa uudelleen. Varsinkin sohva on tosi kiva karvastaa pyörimällä ja kierimällä siinä. Ainut asia, mikä siivoamisessa harmittaa on se, että juuri kun olen tehnyt hienon ja pehmeän karvapatjan sohvan käsinojalle niin palvelijat siivoavat sen pois. Ja taas täytyy aloittaa alusta...

Nyt Mila haluaa sanoa muutaman sanan, kaipa minun täytyy se hänelle suoda...

<3: Ronja


Minä autoin isiä siivoamisessa parhaani mukaan. Vahdin että joka paikka tulee hyvin siivottua ja pidin muuten vain seuraa. Sitten keksin jotain hauskaa: hain isin kaapista sukan ja toin sen hänelle. Ilmoitin aarteestani päästämällä pienen, suloisen purnahduksen jotta isi varmasti huomasi minut. Isi ymmärsi heti mitä halusin leikkiä! Hän piilotti sukan uudestaan, tosin hiukan huonosti kun hän vei sen samaan paikkaan mistä sen jo kerran löysin... Mutta joka tapauksessa oli kivaa löytää sukka uudelleen ja taas vein löydöksen isille näytille. Kyllä isin kanssa on ihan parasta leikkiä! 


Nyt on ollut tosi kiva viikko kun meidän ei ole tarvinnut olla paljoa yksin. Äiti on lähtenyt aamulla opiskelemaan ja isi on mennyt kuntoilemaan. Luulen muuten, että äiti opiskelee isiksi. Minä ainakin haluaisin olla ammattilais-isi jos minun tarvitsisi vaihtaa ammattia, isi on sen verran mukava! Nykyinen työni sohvan lämmittäjänä ja ruokakupin tyhjentäjänä sopii minulle kyllä niin hyvin etten taida kuitenkaan vaihtaa alaa. No, höpinät sikseen ja takaisin asiaan: Kuntoilun jälkeen isi on siis tullut takaisin ja viettänyt minun kanssa isi-tytär laatuaikaa. Kun isi lähtee töihin niin ei mene kauaakaan kun äiti tulee jo kotiin. Minä kyllä tykkäisin enemmän jos äiti olisi poissa vaikka koko päivän ja saisin olla ihan (melkein) kahdestaan isin kanssa! Nyt alkaa taas olla jo nälkä, lähdenkin tästä syömään. See ya!


‹Mila›


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Muodillista

Nyt minä sitten vihdoin aloitin tämän bloggaamisen. Tämä on nykyään siis niiiin muodissa että mun oli pakko saada tällainen, koska kaikilla muillakin on. Ja lisäksi ajattelin, että kaikki haluavat kuulla minun elämästäni ja kuulumisistani, olenhan nyt kuitenkin kuninkaallinen! Koska ette tiedä minusta vielä mitään, aloitetaanpa ihan perusasioista...

Synnyin vuonna 2012 kesäkuun ensimmäisenä päivänä (ykkönen on alusta asti ollut minun numeroni). Äitini oli kovin villi eikä luottanut ihmisiin lainkaan, mutta minä olen kyllä aina pitänyt heistä. Isää en koskaan ole edes tavannut, taisi äiti erehtyä hengailemaan vääränlaisen miehen kanssa. Minut ja siskoni Mila otettiin pois äitini luota jo todella aikaisin, hän olisi kuulemma antanut huonoja vaikutteita meille. Niinpä meidät vietiin Milan ja kolmannen siskomme kanssa ihmisten kotiin, jossa kiltti täti antoi meille ruokaa ja piti meistä hyvää huolta. Siellä oli myös vanhempi kissa jonka kanssa opettelimme jalon lajimme edustamisen perusteita.


Yhtenä päivänä kaksi täysin kummallista ihmistä tulivat pällistelemään meitä. He jopa yrittivät ottaa meitä syliin ja hiplasivat koko ajan, kesken leikkien! Voitteko kuvitella kuinka törkeää! Toisella heistä oli iiiso kenkä johon Mila tykkäsi kiivetä. Itse en tuollaisesta pelleilystä niin perusta, juoksentelin mielummin edestakaisin ja yritin ottaa jotain tolkkua noista vieraista. Sitten kului jonkin aikaa ja ne samat kummajaiset tulivat takaisin. Jonkin aikaa siinä pyörittyään he laittoivat meidät valtavan suureen laatikkoon ja veivät ulkomaailmaan. Nykyisin meidän laatikkomme on muuten paljon pienempi. Mitä järkeä siinäkin nyt on mennä sitä pienentämään, vaikka Milan maha kasvaa koko ajan!?


Seuraavaksi muistankin sen, kun suuren laatikon ovi avattiin ja olimmekin aivan uudessa ja kummallisessa maailmassa! Me rupesimme heti tutkimaan paikkoja. Ensin oli vähän pelottavaa, mutta kun leikkihetki alkoi niin rupesimme viihtymään. Nuo kaksi ihmiskummajaista alkoivat vaikuttaa ihan mukavilta, he antoivat tosi hyviä namipaloja mikä kyllä nosti pisteitä. He sanoivat paikkaa kodiksi, mitä me ei heti ihan ymmärretty. Miten sen nimisiä paikkoja voi olla muka kaksi, kun se edellinenkin paikka oli nimeltään koti? Pikkuhiljaa aloimme tykätä näistä kummajaisista. Annoimme heidän jopa tulla sänkyyn nukkumaan, mikä on aika kilttiä minulta.


Nyt olemme asuneet täällä jo vajaan vuoden ja nyt paikkaa voi jo sanoa Kodiksi isolla K:lla. Olemme alkaneet sanoa kummajaisia isiksi ja äidiksi. Minä pidän enemmän äidistä, hän ymmärtää suurta egoani ja kuinka rankkaa on olla prinsessa. Isi on välillä ihan tyhmä, välillä hänkin on kyllä ihan mukava (paremman puutteessa). Mila taas on ihan isin tyttö ja hän ja äiti eivät aina tule toimeen ihan niin hyvin. Mila valittaa että äiti komentaa ihan turhista ja tyhmistä asioista. Edes kukkamultia ei kuulemma saa kuopsuttaa purkista pois! Itse en tuollaisia hommia harrastele, tassut likastuu...


Tässä vielä kuvat meistä. Katsokaa nyt kuinka kaunis olen!


Ronja



Mila